Siirry sisältöön

Blogiuutiset: Tästedes tavataan Kirjasfäärissä

30 lokakuun, 2012

Blogiani jonkin aikaa seuranneet ovat ehkä havainneet, että pistin parisen kuukautta sitten pystyyn Kirjasfääri-nimisen sisarblogin sekä Blogspotin että WordPressin puolelle. Pyrin tällä ajankäytöllisesti erittäin typerällä ratkaisulla selvittämään, onko Bloggerin käyttis kivempi kuin WordPressin.
Kävi ilmi, että someominaisuuksiltaan on. Muuten WordPress kyllä hakkaa Bloggerin mennen tullen. Niinpä tein ainoan loogisen ratkaisun, ja hankkia päräytin itselleni neljännen kirjablogiulottuvuuden osoitteessa http://kirjasfaari.fi. Se toimii WordPressillä, mutta koska se on omalla palvelimella, saan (tai koti-insinööri saa) sinne toivottavasti (ajan kanssa) asennettua ne kaivatut somesoftat, tai mitä pluginejä ne nyt on.

Koska kotiväki tuskin arvostaa neljän blogin pyörittämistä yhtä aikaa, Kirjakko ja  WordPressin Kirjasfääri herkeävät heittämästä kirjaläppää. Kiitos seurasta, tervetuloa jatkamaan Kirjasfäärin puolella.

Advertisement

P. D. James: Syystanssiaiset

11 lokakuun, 2012
P. D. James: Syystanssiaiset

P. D. James: Syystanssiaiset. Kansi: Tiia Javanainen (Otava 2012)

Dekkarikuningatar, erityisesti Adam Dalgliesh -romaaneistaan tunnettu P. D. James tekee Syystanssiaisten myötä hypähdyksen historiallisen salapoliisiromaanin pariin. Syystanssiaisissa yhdistyy Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanista tunnettu hahmokavalkadi ja – kuinkas muutenkaan – murha. Romaani piti otteessaan, vaikka historiallisen äänen kanssa haparointi tuntui ajoittain kompastuttavan myös Jamesin tavallisesti niin mestarillista juonenpunontaa.

Ihastuin Syystanssiaisten perusideaan: romaanissa liikutaan Pemberleyssä, herra Darcyn kartanolla, ja Lontoossa muutamia vuosia Ylpeyden ja ennakkoluulon lopun jälkeen. Mukana ovat tutut hahmot Bennetin sisaruksista ja heidän nykyisistä aviomiehistään tärkeimpiin sivuhahmoihin rouva Youngeen, kapteeni Dennyyn, herra Bennetiin, lady Catherine de Bourghiin ja Pemberleyn plavelusväkeen. Romaanista saakin paljon enemmän irti, mikäli on lukenut Ylpeyden ja ennakkoluulon, vaikka Syystanssiaisten alkuosa sisältääkin erittäin laajan tiivistelmän esikuvastaan. Kirjailija on kohdellut Austenin hahmoja uskollisella kunnioituksella.

P. D. James on selvästi pyrkinyt luomaan esikuvalleen uskollisen, ajankuvassaan ja aikalaisviitteissään uskottavan salapoliisiromaanin. Niinpä psykologisia pohdintoja vältetään loppuun saakka. Jännitystä ja kauhua kuvaillaan neutraalisti ja kokemuksellisuus jää pintapuoliseksi. Austenilaiset romanttiset värinät, sovinnaisuussääntöjen pohdinta ja sukulaissuhteiden käsittely ovat romaanissa varsin keskeisiä ja ne on myös toteutettu 1800-luvun tyyliin vihjailemalla ja selittämällä, ei psykologisoimalla. Kerronta on kauttaaltaan neutraalia ja keskustelukeskeistä. Kaiken kaikkiaan kirjailija on pyrkinyt pysymään mahdollisimman lähellä alkuperäistä, mutta historiallinen tyyli ei tunnu P. D. Jamesin omimmalta ääneltä. Kerronta on ajoittain kankeaa ja takkuilevaa, lauseet ylettömän pitkiä, eikä kirjailija oikein osaa upottaa ajankuvalle olennaisia selityksiä tarinaan. Kankeuteen vaikuttaa suomennos, joka ajoittain tipahtaa tyylistä.

Mitä kerronnasta jää kaipaamaan korjautuu Syystanssiaisten juonen ansiosta. Murhajuoni on erittäin uskottava ja uppoaa hyvin Austenin maailmaan. Vaikka juonessa ei erityistä yllätyksellisyyttä ole, kirjailija onnistuu pitämään lukijan lempeässä epävarmuudessa loppuratkaisuun saakka. Samalla hän kirjoittaa Austenin enemmän ja vähemmänkin rakastetuille hahmoille tulevaisuuden, jollaista olisimme heille varmasti toivoneet.

***

P. D. James: Syystanssiaiset

Suom. Maija Kauhanen

Kansi: Tiia Javanainen

Otava, 2012

348 s.

Engl. alkup. Death Comes to Pemberley

***

Terry Pratchett: Muks!

9 lokakuun, 2012
31. Kiekkomaailma-romaani Muks!

Terry Pratchett: Muks! Kansi: Paul Kidby (Karisto 2012)

Terry Pratchettin 31. Kiekkomaailma-romaani Muks! keskittyy jälleen komentaja Sam Vimesin ja muun Ankh-Morporkin vartioston ponnistuksiin yleisen järjestyksen ylläpidossa. Tällä kertaa Ankh-Morporkin järjestyksen ylläpitäminen vaatii ylirodullista yhteistyötä niin maan päällä kuin allakin. Muks! –romaanin teemoissa näkyvätkin niin historiasta, uskomuksista, sukupolvieroista kuin henkilökohtaisista ominaisuuksista johtuvat epäluulot ja ristiriidat, mutta myös lohdullisesti niiden selvittäminen ja niiden kanssa eläminen.

Muks! alkaa murhasta: kääpiökalmon luota löytyy peikkonuija. Kiekkomaailmassa peikot ja kääpiöt ovat suhtautuneet toisiinsa jo ammoisista ajoista lähtien vähintään epäluuloisesti, mutta useimmiten avoimen vihamielisesti, ja piakkoin vietetään Koomin taistelun (peikot vs. kääpiöt, toistaiseksi ratkaisematon) vuosipäivää. Niinpä Sam Vimesilla on niin kutsutusti vähän kiirusta työmaalla. Tulenarkaa tilannetta ei mitenkään helpota, että Vimesin vartiostossa on niin kääpiöitä, peikkoja, ihmisiä ( ja Nobby), ihmissusia kuin nyt myös ensimmäinen ikinä vampyyri. Kääpiöiden ja peikkojen väliset ristiriidat sikseen, mutta ihmissudet ja vampyyrit eivät tule toimeen keskenään, etenkään tässä erityistapauksessa, jossa molemmat ovat romantillisesti kiinnostuneita Porkkanasta. Sam Vimesilla itselläänkin on lievää voimakkaampia ennakkoluuloja joukkueensa tuoreinta verta  kohtaan.

Pratchettin komiikka nousee tässä romaanissa jälleen hänen esille ottamistaan perusristiriidoista, joita käsitellään pääasiassa henkilöhahmojen tasolla. Historiallinen tausta esitellään kirjailijan tavan mukaisesti prologeissa, ja sitä syvennetään tarinan edetessä erinäisten tarunomaistenkin hahmojen suilla. Jännitteet syntyvätkin legendaarisen ja uhkaavan, sekä arkipäiväisen ja henkilökohtaisen kohtaamisesta. Vimesin viimeiseen saakka kunnioittama tapa olla iltakuudelta kotona lukemassa satua pojalleen tai neljän erirotuisen daamin yhteinen tyttöilyryyppyretki johtavat yllättäviin lopputuloksiin.

Tällaiset inhimilliset tunnelmointipläjäykset tuovat romaaniin lämpöä, vaikka saattavatkin tuntua kyynisemmästä lukijasta melko laskelmoiduilta. Ne eivät kuitenkaan jää irrallisiksi, vaan kuuluvat keskeisesti tarinan kaareen ja vievät sitä eteenpäin. Ankh-Morporkin suojaaminen vie lopulta niin Vimesin ja vartioston, kääpiöt kuin peikotkin Koomin laaksoon alkuperäisen taistelun tapahtumapaikalle ratkaisemaan lopullisesti historian voittajan.

Muks! on taattua Pratchettia: tapahtumarikas ja vauhdikas fantasiailoittelu, jota lukiessaan voi halutessaan seurata myös kirjailijan mukaan ujuttamia filosofisempia pohdintoja. Vimesin hahmoa tuntemattomien kannattaa lukaista ensin Vartijat, hoi! saadakseen enemmän irti tästä teoksesta.

***

Terry Pratchett: Muks!

Suom. Mika Kivimäki

Kansi: Paul Kidby

Karisto, 2012

s. 368

Engl. alkup. Thud!

Transworld Publishers, 2005

***

Kirjaläppää: ”Valehtelin internetissä tarkoituksella”

4 lokakuun, 2012

Kirjabloggaajat havaitsivat koulujen alkamisen jälkeen kesälomien aikaan olemassaolemattomuudellaan loistaneen ongelman. Blogeihin osuneet google-hakusanatilastot sisälsivät jälleen runsain mitoin oletettavasti äidinkielen opintoihin liittyviä hakuja, joiden tarkoituksena oli löytää ”mallivastauksia”, ”juoniselostuksia” tai ”kirja-arvosteluja kouluun”. Itse otin kantaa ongelmaan jo aiemmassa blogikirjoituksessani antamalla ohjeita kirja-arvioiden tekoon.

Kollektiivisesti päätimme kuitenkin tempaista kirjabloggausten plagiointia vastaan. Halusimme muistuttaa, että plagiointi eli copypastaaminen eli internetistä kopiointi (ja kopioinnilla tarkoitetaan nyt toisen henkilön tekstin esittäminen omana tuotoksena), on aina vähintään moraalisesti väärin, ellei jopa laitonta, mikäli plagiaatilla tavoitellaan taloudellista hyötyä. Sen sijaan toisen tekstiä saa siteerata, viitata ja lainata. Lainatessa kannattaa kuitenkin aina tarkastaa faktat, etenkin internettiä hyödyntäessään. Onko lähde luotettava?

Helsingin Sanomissakin tuoreeltaan uutisoidussa tempauksessa parisenkymmentä bloggaajaa kirjoitti valearvioita kirjoista, joita blogeista usein haetaan koulutehtävähakusanoilla. Itse kirjoitin Anna-Leena Härkösen iki-ihanasta Häräntappoaseesta, josta olen aiemmin rehellisen ja vääristelemättömänkin arvion julkaissut. Siitä, onko mikään arvio koskaan täysin totta, voidaan toki keskustella enemmänkin, sillä lukeminen ja luetusta kirjoittaminen on aina teoksen tulkintaa. Tämänkin takia opettajat lukisivat varmasti mieluummin oppilaidensa omia tuotoksia kuin internetistä kopioituja.

Itse olen saanut tempauksesta oikein positiivista palautetta, etenkin äidinkielenopettajatuttaviltani. Olenpa jopa kuullut suunniteltavan äidinkielen tehtävää, jossa pitäisi verrata omaa lukukokemusta tempauksen valearvioon!

Palailen tulevissa blogauksissa normaaliin päiväjärjestykseen, eli kirjoitan niin totta kuin osaan.


Tempaukseen osallistuneet kirjablogit ja -blogaukset


Aho Juhani:
Rautatie: http://suketus.blogspot.fi/2012/10/juhani-aho-rautatie.html

Austen Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo: http://luenjakirjoitan.blogspot.fi/2012/10/ylpeys-ja-ennakkoluulo.html

Canth, Minna: Anna-Liisa http://luminenomena.blogspot.fi/2012/10/minna-canth-anna-liisa.html

Canth, Minna: Työmiehen vaimohttp://aamuvirkkuyksisarvinen.blogspot.fi/2012/10/minna-canth-tyomiehen-vaimo.html

Doyle, Arthur Conan: Baskervillen koira http://bibliofile-x.blogspot.fi/2012/10/sherlock-holmes-ja-baskervillen-arvoitus.html

Fitzgerald, F. Scott: Kultahattuhttp://www.psrakastankirjoja.blogspot.fi/2012/10/f-scott-fitzgerald-kultahattu-huom.html


Frank, Anne: Nuoren tytön päiväkirja: http://aitilukeenyt.blogspot.fi/2012/10/frank-nuoren-tyton-paivakirja.html 

Haanpää, Pentti: Noitaympyrähttp://kirsinkirjanurkka.blogspot.fi/2012/10/pentti-haanpaa-noitaympyra.html

Härkönen, Anna-Leena: Häräntappoasehttp://kirjasfaari.blogspot.fi/2012/10/anna-leena-harkonen-harantappoase.html

Kianto, Ilmari: Punainen viiva http://bookingitsomemore.blogspot.fi/2012/10/ilmari-kianto-punainen-viiva.html

Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestähttp://sbrunou.blogspot.fi/2012/10/aleksis-kivi-seitseman-veljesta.html

Meyer, Stephenie: Houkutushttp://pigeonnaire.blogspot.fi/2012/10/stephenie-meyer-twilight.html

Mitchell, Margaret: Tuulen viemää http://kirjakissa.blogspot.fi/2012/10/margaret-mitchell-tuulen-viemaa.html

Niemi, Mikael: Aivot pellolle http://kannestakanteen.blogspot.fi/2012/10/sodassa-ja-rakkaudessa.html

Orwell, George: Eläinten vallankumoushttp://kirjamieli.blogspot.fi/2012/10/george-orwell-elainten-vallankumous.html

Rimminen, Mikko: Pussikaljaromaanihttp://ilsela.blogspot.fi/2012/10/mikko-rimminen-pussikaljaromaani.html

Salinger J.D.: Sieppari ruispellossahttp://luetutlukemattomat.blogspot.fi/2012/10/jd-salinger-sieppari-ruispellossa.html

Shakespeare, William: Romeo ja Juliahttp://sininenlinna.blogspot.fi/2012/10/william-shakespeare-romeo-ja-julia.html

Steinbeck, John: Hiiriä ja ihmisiähttp://kirjojenkeskella.blogspot.fi/2012/10/john-steinbeck-hiiria-ja-ihmisia.html

Waltari, Mika: Tanssi yli hautojenhttp://hdcanis.blogspot.fi/2012/10/mika-waltari-tanssi-yli-hautojen.html

Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase (juoniselostus)

1 lokakuun, 2012

Anna-Leena HärkösenHäräntappoase oli ensimmäinen kirja-arvosteluni ikinä, kuten aiemman postauksen kuvatekstissä mainitsin. Luulin tätä kouluun kirjaesitelmäksi tekemääni ainekirjoitusta jo kadonneeksi, mutta löytyipä se sitten kuitenkin. Sain tästä näköjään 8+, joten ei tämä ehkä paras essee tai mallivastaus ole, mutta ihan ok kuitenkin.

 Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase

Anna-Leena Härkösen esikoisromaani Häräntappoase

Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase. Suuri suomalainen kirjakerho, 1984.

Anna-Leena Härkösen nuorisoromaani Häräntappoase (ilmestynyt 1984) on yliluonnollisia elementtejä sisältävä kolmiodraama, joka ennakoi Houkutus-sarjaa (Twilight). Äiti pakottaa päähenkilö Allu Korvan heinäkuuksi maalle heinätöihin, vaikka Allu itse tahtoi lähteä ”bestiksensä” Taalan kanssa kesätöihin Tukholmaan. Allun maalaisheinäkuusta tulee kuitenkin paras ikinä. Härkönen vyöryttää jännitys- ja rakkausjuonia taitavasti teiniarkipäivän ja maalaisaherruksen lomassa. Tämä romaani on lyhyt ja se on kirjoitettu puhekielellä, joten sen lukee nopeasti.

Kun Allu pääsee Torven kylälle ”pakkotöihin”, vastassa ovat oudot sukulaiset: perheen isä Svante on kotityranni, äiti Lahja touhottaa, ja Allun serkku Tauno on tilan ”luuseripoika”. Allun toinen serkku Rutanen on vähän säälittävä ”feikkihoppari”, joka yrittää ”päteä” Allulle. (s.8) Maalaiskylän elämä tuntuu Allusta aluksi tylsältä ja oudolta. Tauno ”angstaa” ja ”emoilee”. Syy selviää pian.

Tilalla tehdään päivät pitkät heinätöitä. Ne ovat raskaita ja inhottavia. Heinänteko on tärkeää elukoiden takia, mutta niiden salaisena tarkoituksena on väsyttää pojat kuoliaaksi, jotta he eivät ”ottaisi hatkoja” iltaisin. Mutta tyypit lähtevät kuitenkin. Allua ihmetyttää, miksei Tauno lähde iltaisin kylille mukaan, vaan Häräntappoaseen kanssa yksin metsään.

Rutanen esittelee Allun kylän ”jengille”, johon kuuluvat Touko ja Ripe (”koviksia”, mutta pelkkiä sivuhahmoja), mustatukkainen Kerttu (”blingblingpissis”) ja blondi Vuokko (”joka pukeutuu H&M:n postimyyntiriepuihin”) (s. 15). Rutanen ja Allu ”fillaroivat Lahjan munamankelilla”, mutta Toukolla on ”Suzukin mönkkäri” ja Ripellä ”viritetty skootteri”. Kerttu ja Vuokko ajavat Kertun mopolla (s.16). Allulle näytetään ”kylän mestat”: leikkikentän huvimaja, rämä bussi romuttamolla ja hautausmaan nurkka. Allu alkaa sopeutua maalaiselämän kummallisuuksiin: ”salaröökaus” on kova juttu. Ainoastaan Tauno ”hiipparoi” yksin metsässä. (s. 18)

Aluksi jengillä on ihan ”tavismeininki”, kierrellään ”mestoja” ja ”heitetään läppää”. Kertulla ja Allulla alkaa pian ”synkata”. Jutun alkamista kuitenkin varjostaa Kertun synkkä salaisuus. Allu ei tiedä, että Kerttu kärsii kylän kirouksesta. Siitä ei puhuta ulkopuolisille. Ei edes Vuokko, joka on ”lääpällään” Alluun ja ”kyylää ja liimautuu iholle” (s. 25-26), yritä vihjailla mitään. Kun Kerttua ei joka ilta näy (Vuokko selittää, että se johtuu Kertun ”tiukkisuskismutsista”), alkaa Allu pian ”lämmetä” myös Vuokolle. Allusta tuntuu pian, että häntä revitään kahteen suuntaan.

Allu ei tiedä, että Vuokkokin on kylän kirouksen uhri, mutta Vuokolle on käynyt paremmin kuin Kertulle. Hän on saanut osakseen kirouksen hyvät puolet, ”Vaikutuksen/charmin” ja hallitsee itse ”muodonmuutosta”. Kerttu puolestaan on traaginen hahmo. Hän kärsii urheasti salaa yksinäisyydessä, jossa vuodatetaan monta kyyneltä ja ainoa ystävä on korvapuoli kissanpentu. Kertun runot ovat vaikuttavia, erityisesti se, jossa Kerttu pelkää, että kissa kasvaessaan vahingossa metsästää Kertun ”muodonmuutoksen” aikana. Kun Allu ihmettelee, miksei Kertusta kuulu mitään, Vuokko selittää Allulle jotain ”syömishäiriöstä ja depiksestä” (s. 42). Kirous on kuitenkin puhkeamassa.

Yhtenä iltana sitten Rutanen joutuu jäämään Lahjan kanssa ”vetämään lakanoita”, eikä Allu halua lähteä yksin. Niinpä Allu seuraa Taunoa salaa metsään. Metsässä Tauno ”skitsoaa” jotain omituista itsekseen ja ammuskelee variksia. Ihan kuin Allu aavistaisi jotain, hän ryntää Taunon luo ja vaatii Taunoa lopettamaan. Tauno ”aggreaa” kuitenkin jotain äänistä, jotka puhuvat sen päässä varisten kielellä. Allulla menee hermo ja hän lähtee kotiin päin. Yhtäkkiä Tauno osuu varikseen, joka valahtaa maahan Allun eteen kuin kohtalon oikusta. Varis alkaa ”muuttua” (s.54-56). Se onkin Kerttu! Onneksi Tauno ei osunut kuin siipeen ja Allu ja Kerttu pakenevat. He selvittävät välinsä hautausmaalla, jossa Kerttu kertoo kaiken: kirouksen voisi ehkä ”heijastaa” toiseen rituaalin avulla.

Tämän jälkeen Kerttu ja Allu ovat erottamattomat, vaikka Tauno vainoaa ja kiristää Kerttua, koska hänkin näki muodonmuutoksen. Vuokko yrittää Allua edelleen ja esittää Kertun ”BFF:ää”, vaikka on oikeasti liittoutunut Taunon kanssa. Lopputarinan ajan Allu ja Kerttu etsivät yhdessä ratkaisevan rituaalin sanoja ja muita välineitä. Loppuratkaisu on todella jäätävä ja jännittävä, sillä Vuokko pystyy ”vaikuttamaan” Alluun jo voimakkaasti ja Tauno ilmestyy sotkemaan kuviot juuri väärällä hetkellä. En kuitenkaan kerro tässä keneen kirous heijastetaan tai onnistuuko rituaali!

Sitten äiti soittaa ja pakottaa Allun takaisin kotiin kastelemaan kukkia äidin lomamatkan ajaksi. Allu joutuu palaamaan takaisin kaupunkiin ja Kerttu on ”täysin hajalla” (s. 92). Onneksi kännykät on kuitenkin keksitty!

Itse tykkäsin tästä kirjasta tosi paljon. Härkösen huumori näkyy arkipäiväisten heinähommien kuvailussa, ja yliluonnollinen juoni paljastuu pikku hiljaa. Etenkin Kerttu on paljon syvällisempi kuin miltä näyttää. Kirja oli tosi vaikuttava ja oli kivaa lukea suomalaisista päähenkilöistä, joille tapahtuu kaikkea epätavallista ja yliluonnollista. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka tykkäävät lyhyistä kirjoista, joissa on rakkaustarina, draamaa ja yliluonnollisia tapahtumia. Kirjasta on tehty myös televisiosarja.

***

Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase

Suuri suomalainen kirjakerho, 1984

98 s

***

Kirjakaksikko: Hobitti 75 v.

21 syyskuun, 2012

Yksi maailmankirjallisuuden historian parhaista kirjoista ikinä ja ehdottomasti parempi kuin Taru sormusten herrasta*, J. R. R. Tolkienin Hobitti eli Sinne ja takaisin täyttää tänään 75 vuotta. Kirja ei suinkaan pölyynny eläkepäivillään, vaan kuluu yhä uusien lukijasukupolvien käsissä. Nautitaan tänään kaikki toinen aamiainen Hobitin kunniaksi!

***

J. R. R. Tolkien: Hobitti eli Sinne ja takaisin

J. R. R. Tolkien: Hobitti eli Sinne ja takaisin. (WSOY 1985)

Hobitti on yksi näistä kirjoista, joista on hankala kirjoittaa: jotenkin sitä olettaa, että kaikki tietävät jo, mistä on kyse. Hobitin kirjavaliomainen lyhennelmä voisikin kuulua ”Karvajalkainen tyyppi lähtee kääpiöjengin kanssa lohikäärmeenkaatoon ja tulee takaisin kotiin”. Kyseessä on perinteinen kasvutarina lasten seikkailufantasiaromaanin muodossa. Kotikonnusta suureen maailmaan lähdettyään päähenkilö Bilbo Reppuli joutuu kohtaamaan outoja asioita, selviytymään vaarallisista tilanteista ja luottamaan niin omiin kykyihinsä kuin toveriapuunkin pärjätäkseen – ja auttaakseen muita pärjäämään.

Hobitin taianomaisin piirre on Tolkien luoma Keskimaan fantasiamaailma, joka on yksi täydellisimpiä karttoineen, rotuineen, kielineen ja mytologioineen. Nämä ihastuttavat elementit käyvät ilmi jouhevasti tarinan edetessä ja liittyvät oleellisesti kirjan teemoihin ja tapahtumiin. Suomentaja Kersti Juva kertoikin WSOY:n markkinointitilaisuudessa, että yksi suurimmista syistä sille, miksi alunperin lastenkirja Lohikäärmevuorena suomennettu teos haluttiin suomentaa uudelleen 1980-luvulla oli nimistö ja tietoisuus siitä, että kirjalla on laaja aikuislukijayleisö. Juva halusi suomennoksessaan kunnioittaa kirjailijan toiveita, ja pitää kiinni alkuperäisestä nimistöstä. Juvan taiteilu lastenkirjamaisuuden ja (aikuistyleisölle sopivan) fantasiakirjamaisuuden välillä onkin erittäin onnistunutta.

Wayne G. Hammond & Christina Scull: Hobitti Tolkienin silmin (WSOY 2012)

Wayne G. Hammond & Christina Scull: Hobitti Tolkienin silmin (WSOY 2012)

Myös Tolkien taiteli kirjailun ohella: hänellä oli tapana kuvittaa itse lapsilleen tuottamansa tarinat. Wayne G. Hammondin ja Christina Scullin toimittama Hobitti Tolkienin silmin kokoaa yhteen Tolkienin Hobittia varten piirtämät luonnokset ja lopulliset teokset,joten sen avulla voi seurata Tolkienin ajattelun kehitystä, ikäänkuin nähdä kirjailijan ajatusmaisemaa.

Vaikka esimerkiksi omassa rakkaassa Hobitin painoksessani (WSOY 1985) on julkaistu suuri osa Tolkienin viimeistellyistä, väritetyistä kuvista ja kartoista, ja ne ovat erittäin tuttuja, Hobitti Tolkienin silmin onnistuu syventämään ja taustoittamaan kuvia merkityksellisesti. Taidekirjana Hobitti Tolkienin silmin on erittäin kaunis ja laadukkaasti tuotettu. Kokokin on varsin sopiva: teos mahtuu kirjahyllyyn, mutta karttojen pikkutekstauksetkin ovat nähtävissä ilman suurennuslasia.

Kirja sisältää paitsi toimittajien tulkintoja kuvista, myös runsaasti Tolkienin ja kustantajien kirjeenvaihdossa ilmennyttä pohdintaa ja vaatimuksia. Kaikesta käy ilmi, että kuvituksen ei ollut tarkoitus olla vain silmäniloa perheen pienimmille: niiden oli tarkoitus luoda lukijalle eheä kuva Keskimaasta ja tuoda tarinaan uusia ulottuvuuksia. Tolkienin mielestä esimerkiksi Keskimaan kartat olivat teoksen ymmärtämiselle elintärkeitä. Bilbon seikkailujen seuraaminen ilman karttoja tai haltiakielen merkityksen ymmärtäminen ilman riimuja voisikin olla erittäin työlästä tai vähintäänkin latistaa Hobitin lukukokemusta huomattavasti. Hobitissa kuvat johdattavat lempeästi toiseen aikaan ja maailmaan silloin, kun sanat haastavat mielikuvituksen rajat.

***

Hobitin uuden painoksen ja äänikirjapainoksen lisäksi tänä Tolkienin 120-vuotisjuhlavuonna on ilmestymässä myös vastaavat Tarusta sormusten herrasta, sekä useita muita teoksia. Kirsikkana kakussa Peter Jacksonin Hobitti –elokuvatrilogian ensimmäinen osa saa ensi-iltansa 12.12.2012. Sitä odotellessa voi tutustua Hobitti -elokuvien tekemisprosesseihin osoitteessa http://www.thehobbitblog.com/ (sis. mm. superhauskoja tuotantovideoita ja paljon kauniita kuvia), sekä Hobitti – Odottamaton matka -elokuvan trailereihin. Uusin virallinen traileri löytyy täältä, ja interaktiiviset täältä. Interaktiivisissa trailereissa voi itse valita haluamansa lopun. Haluaisin vilpittömästi tiedustella, kuka jätti katsomisen yhteen versioon?

* Ei pelkästään henkilökohtainen mielipiteeni, vaan jotkut muutkin ovat samaa mieltä. Oikeesti.

***

J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin

suom. Kersti Juva

kansi: J. R. R. Tolkien

WSOY 1985

engl. alkup. The Hobbit or There and Back Again (George Allen & Unwin 1937)

308 s.

***

Wayne G. Hammond & Christina Scull: Hobitti Tolkienin silmin

suom. Tero Valkonen

kansi: J. R. R. Tolkien

WSOY 2012

engl. alkup. The Art of The Hobbit by J. R. R. Tolkien (HarperCollins Publishers 2011)

144 s.

***

Senja Larsen & Nadja Andersson: Senja opettaa sinulle ruotsia

17 syyskuun, 2012
Senja Larsen & Nadja Andersson: Senja opettaa sinulle ruotsia

Senja Larsen & Nadja Andersson: Senja opettaa sinulle ruotsia. Kansi: Jukka Turunen (Senja Larsen, 2012).

Senja Larsenin ja työryhmän Facebookissa toimittama ruotsin kielen kielikoulu Senja opettaa sinulle ruotsia on nyt saatavilla poliisihallituksen POLISSTYRELSEN parhaista pyrkimyksistä huolimatta myös perinteisessä (oppi)kirjamuodossa. Tämä ei ole merkityksellistä siksi, että nyt tiedämme, mitä Nokian hallituksen jäsen Mårten Mickos tekee vapaa-ajallaan*. Vaan siksi, että Senja opettaa sinulle ruotsia on innostanut laumoittain ihmisiä hyppäämään mukaan ruotsin opiskeluun rennolla otteellaan, joka hyväksyy virheet, vitsit ja voimasanat osana kielen opiskelua ja normaalia käyttöä. Kääntyykö parviälyn someillessaan kahdella kielellä kokoon kommentoima sanailu kirjamuotoon?

Kyllä kääntyy ja hyvin kääntyykin. Senja Larsen on toimittanut tekstin fiksusti copypastaamalla: FB:n päivän opetustekstejä tukemaan on valittu sen innoittamien kommenttien kerma ja sattumat. Kommenteissa käy ilmi alkuperäistä tekstiä tukevien sanojen ja sanontojen lisäksi hauskoja sanaleikkejä sekä kieli- ja kulttuuritietoutta, jota perinteisessä koulukirjaruotsissa ei ehditä tai voida tarjoilla.

Julkaisutilaisuudessa Tampereen yliopiston pohjoismaisten kielten professori Mona Forsskåhl näki tämän uuden kielenoppimismallin sopivan erinomaisesti perinteisen rinnalle: ”Kieltä ei voi kukaan opettaa, vaan kielen oppimisen mahdollistaa ainoastaan opiskelija itse.” Kaikki keinot ovat sallittuja.  Vaikka koulumaista kielenopetusta tarvitaan edelleen antamaan pohja kielen kokonaisvaltaiselle hallinnalle, Forsskål katsookin sosiaalisen median sopivan erinomaisesti erityisesti niin kielen opettelun motivoimiseen kuin kielitaidon ylläpitoon. Lukijakommentit tuovat päivittäiseen somekielikouluun yllätyksellisyyttä ja oivalluksia, ja nämä piirteet on onnistuttu teosta toimittaessa säilyttämään erinomaisesti.  

Nadja Andersson: Kielikukkasia

Nadja Andersson: Kielikukkasia

Nadja Anderssonin kuvitus tukee lukijaa samassa hengessä: kuvat keventävät tunnelmaa, ovat värikkäitä ja iloisia, sekä vuoropuhelevat tekstin kanssa sujuvasti, usein jopa koskettavasti. Yksi Senja opettaa sinulle ruotsia  -teoksen parhaista, perinteisistä kielten oppikirjoista poikkeavista puolista onkin sen tunteisiinvetoavuus. Sanojen sisältämät kulttuuriset tai tunnearvot kun jäävät perinteisissä kielen rakenteisiin keskittyvissä oppikirjoissa ja sanakirjoissa enimmäkseen huomiotta.

Senja opettaa sinulle ruotsia on laadukas teos ruotsin kanssa painiville ja edistyneille. Sopii esim. sen perinteisen Hublarin puolivuosikerran sijaan abien joululahjaksi. Senjan kielikoulu ei myöskään lopeta kirjan julkaisuun, vaan jatkaa facebookissa: https://www.facebook.com/Senjaopettaa.**

* oikea vastaus RÄTTA ANSVARET: 420 merkkiä pitkiä suomea ja ruotsia sisältäviä opetustekstejä nettiin jengissä parinkymmenen muun tyypin TYP kanssa. Huvikseen, kuulemma, LUSTIGT.

** En malta olla lisäämättä autenttista ja omaa kouluruotsinopiskeluani leimannutta kokemusta oman ruotsinopiskelu-urani alusta: olkaa hyvä, VAR SÅ GOD, det här är Het Potatis -visan ”Sommaren är här”.

***

Senja Larsen & Nadja Andersson: Senja opettaa sinulle ruotsia 

Omakustanne/Senja Larsen

Kansi: Jukka Turunen

2012

236 s.

***

Kirjaläppää: ”Kirja-arvostelu kouluun”

13 syyskuun, 2012

Veikkaan, että on syksy ja kouluissa se aika ensimmäisestä jaksosta, jolloin äidinkielen tunneilla aletaan vaatia kaunokirjallisten teosten lukemista ja kirjoista raportointia. Ehkäpä jopa luettujen kirjojen juonten tai henkilöhahmojen tuntemusta tai pahimmillaan oikein kirjojen sisällön analyysia.

Anna-Leena Härkösen esikoisromaani Häräntappoase

© Taika. Kirjoitin ekan kirja-arvosteluni ikinä Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseesta kasiluokalla. Onneksi en muista siitä mitään. Kirja on edelleen hyvä.

Ihan blogiini osuneista googlehauista päättelen tällaisen seikan. Ei tarvitse olla kummoinenkaan Sherlock analysoidakseen, että hakutermit kuten ”Teoksen nimi + mitä *lisää hahmon nimi tähän* tapahtui?”, ”Teoksen nimi + juonet”, ”Teoksen nimi + teema”, ”Teoksen nimi + kouluun” ja lempparini ”Teoksen nimi + vastausteksti” eivät varsinaisesti kaipaa objektiivisen kriitikon ammatillista näkemystä sanataideteoksen merkittävyydestä kirjallisilla kentillä.

Joten tässä ilmaisia vinkkejä lukemista vaativien äikäntehtävien kanssa painiville. Miten päästä helpolla, kun koulussa pakotetaan lukemaan kirja ja kirjoittamaan siitä jotain?

1. Helpoimmalla pääset, jos luet sen kirjan ja kirjoitat lukukokemuksestasi. Kirjan voi vaikka kuunnella äänikirjana ja tarkistaa sitten ainetta kirjoittaessa henkilöiden nimet yms. yksityiskohdat paperi- tai sähkökirjasta. KS. lisää kohdasta 5 ja 6.

2. Jos et kuitenkaan halua, ehdi tai muuten jaksa tarttua itse kirjaan, älä ainakaan kopioi tekstiä suoraan internetistä. Äidinkielen opettajasi on, uskomatonta kyllä, lukemisen ja tiedonhaun ammattilainen. Hän tunnistaa, jos olet kopsannut tekstisi internetin kirjablogeista tai wikipediasta, koska hänkin osaa copypastata.

HUOM. myös useista eri lähteistä kopioimisesta jää kiinni ihan samalla tavalla kuin yhdestä lähteestäkin, joten jos joka tapauksessa kopioit suoraan netistä, pääset helpoimmalla, jos kopioit vain yhdestä lähteestä.

3. Jos varsinainen kirjan lukeminen ei kiinnosta, mutta koet mahdolliseksi vaikka jotain omaakin kirjoittaa, ettet jäisi kiinni kopioinnista, voit helpottaa kohtuutonta urakkaasi internetin avulla. Etsi netistä tietoja kirjasta ja selitä tietosisältö omin sanoin kirjoituksessasi. Vältä sellaisten sanojen käyttöä, joita et itse ymmärrä. Kiinnitä huomiota sisällön järjestelyyn: muokkaa monimutkaiset virkkeet lyhyemmiksi ja asettele kappaleet eri järjestykseen kuin alkuperäisessä tekstissä. Jos teet tämän hyvin, saatat päästä kuin koira veräjästä, mikäli alkuperäinen netistä löytämäsi aineisto on kertonut luotettavasti kirjasta ja käsitellyt tehtävänannon aihepiiriä.

4. Jos olet valmis selailemaan kirjaa vähän, internet on jälleen ystäväsi. Mitä enemmän ennakkotietoja sinulla kirjasta on, sitä nopeampaa lukeminen on ja sitä nopeammin ymmärrät, mistä on kyse. Toki tällöin luet kirjaa tietystä näkökulmasta, joka ei välttämättä ole sama kuin tehtävänannossa. Hyvin valitut hakusanat auttavat rajaamaan näkökulmaa omaan tehtävänantoosi sopivaksi.  

VINKKI: Kirjan takakansitekstissä on yleensä avulias tiivistelmä kirjan sisällöstä. Siitä on hyvä aloittaa, kun miettii päähenkilöitä, juonia, teemoja, kirjallisuuslajia ja muuta perustauhkaa.

***

5.  Lue se kirja pikalukuna. Koko kirjaa ei välttämättä tarvitse lukea erityisen huolellisesti. Ensimmäinen ja viimeinen luku ovat yleensä ne tärkeimmät, samoin joka luvun ensimmäiset ja viimeiset sivut. Siinä välissä voi sitten silmäillä tekstiä, ja esimerkiksi lukea vain ne kohdat, joissa esiintyy päähenkilön nimi.

HUOM.  Tätä taktiikkaa käyttämällä otat melkoisen riskin siitä, että opettajasi on kuolla nauruun vastaustasi lukiessaan. Mutta ainakin olet pyrkinyt sekä perehtyä kirjaan että tuottaa omaa tekstiä, mikä on ehdottomasti paljon kunnioitettavampi suoritus kuin internetistä kopsaaminen.

6. Lue se kirja huolellisesti. Mitä huolellisemmin luet kirjan ja mitä paremmat muistiinpanot teet, sitä helpompi ja nopeampi kirjasta on kirjoittaa. Kirjaa lukiessa tee muistiinpanoja. Ota ylös oleellisimmat tiedot

  • päähenkilöstä ja olennaisimmista sivuhenkilöistä (kuka tekee, millainen hän on)
  • kertojasta (kuka tai kenen näkökulmasta tarina kerrotaan, onko kertoja luotettava)
  •  juonikuvio(i)sta (mitä henkilöt tekevät, mitä kirjassa tapahtuu)
  •  miljööstä (missä kirjan tapahtumat tapahtuvat)
  • teemoista (mitä aiheita kirjan tapahtumat käsittelevät, esim. valinnanvapaus, ahneus, aikuiseksi kasvaminen, )
  • kirjallisuuslajista (mitä muita samantyyppisiä kirjoja on, mihin lajiin kirja kuuluu)

Tässä sinulla on jo mukavasti jutun juurta kirjan yleiskuvauksen kirjoittamiseen, johon voit käyttää kappaleen tai pari. Internetistä voi olla hyötyä, kun tarkistat, että olet ymmärtänyt oikein tai etsit tietoa kirjan kirjallisuuslajista (muista merkitä lähde ylös!).

Mieti, mikä kirjassa oli sinusta hyvää ja mikä huonoa, mitä olisit kaivannut lisää tai mitä olisi saanut olla vähemmän. Näin jäsennät omaa lukukokemustasi ja voit arvioida vaikuttaako asenteesi kirjaa kohtaan myös tulkintaasi.

Loput pitää sitten kirjoittaa tehtävänannon mukaan. Tehtävänanto tarkoittaa näkökulmaa: sinun tulee tarkastella lukukokemuksesi tuomaa tietoa kirjan sisällöstä tietystä vinkkelistä (vaikka tämä vinkkeli olisi sinusta hölmö tai epämiellyttävä). Jos et saa selvää tehtävänannosta, pyydä opettajaa selvittämään tarkemmin, mitä tehtävänannossa ajetaan takaa.

Jos tehtävänannossa lukee esimerkiksi ”Huumori James Joycen teoksessa Ulysses”, voit kirjoittaa niistä kohtauksista, jotka mielestäsi olivat hauskoja tässä teoksessa tai vaikka miten Joycen teoksen omintakeinen kielenkäyttö viihdyttää. Jos tehtävänannossa puolestaan lukee ”Hyvän ja pahan taistelu Jane Austenin teoksessa Järki ja tunteet”, etsi teoksesta ne kohdat, joissa esiintyy hyviksiä ja pahiksia ja käytä niitä esimerkkeinä kertoessasi, millaisilta hyvyys ja pahuus kirjassa näyttävät, miten ne käyttäytyvät ja miten hyvyyden ja pahuuden ristiriitaan perustuvat juonet etenevät. Tällaisista kirjan sisältöön perustuvista analyyseista pääset kätevästi loppupäätelmiin, joissa voi arvioida Ulysseksen huumoria ylipäätään tai Järjen ja tunteiden sisältämää hyvän ja pahan taistelua laajemmin ja analyysiisi perustuen.

Kun sekä tehtäväsi yleiskuvaus että varsinainen analyysisi vastaavat toisiaan, opettaja näkee, mistä ja miten ajatuksesi kumpuavat.

HUOM. Jos kirjojen lukeminen vaikuttaa paljon kivemmalta kuin niiden analysointi, olet samaa mieltä kuin noin 99,7 prosenttia lukijoista (ja niistä lopuistakin osa poussaa). Analysointi on yksi tapa nauttia kirjallisuudesta, ja kaikki lukijat joutuvat harjoittelemaan sitä ennen kuin pääsevät käsiksi jutun juoneen. Ja jutun juonihan on nimenomaan se nauttiminen. Satunnaisesti myös henkinen kehitys, sivistyminen ja muut jalot päämäärät, mutta eihän tätä oikeesti kukaan tekisi, jos tästä ei nauttisi.

Yann Martel: Piin elämä

10 syyskuun, 2012
Yann Martelin Booker-palkittu romaani Piin elämä

© Taika. Yann Martel: Piin elämä. Kansi: Andy Bridge (Tammi 2003)

Kanadalaisen Yann Martelin kansainvälisen, Booker-palkitun läpimurtoromaanin Piin elämän kirjavaliomainen lyhennelmä voisi kuulua: intialainen teinipoika ja tiikeri matkustavat pelastusveneessä Tyynenmeren yli. Näistä lähtökohdista Martel on luonut lämminhenkisen tarinan uskomattomista ja raadollisistakin tapahtumista, joka pitää ällistyttävästi otteessaan alusta loppuun saakka. Piin elämä on puhutteleva ja koskettava lisä Homeroksen Odysseuksesta lähteneeseen haaksirikkokirjallisuuden traditioon, jossa fyysiset ja henkiset koettelemukset oudossa ympäristössä luonnon armoilla nivoutuvat saumattomasti toisiinsa filosofisiakin ulottuvuuksia tarjoten.

Piin elämän päähenkilö on intialainen Piscine Molitor Patel, jonka etunimi on peräisin pariisilaisesta uimalasta ja kutsumanimi Pii (3,14…) puolestaan omaa keksintöä, vastaliike kiusaajien keksimälle Pissille. Piin perhe omistaa eläintarhan Pondincherryssa, josta he joutuvat emigroitumaan Kanadaan vastalauseena Intian 1970-luvun sisäpolitiikalle. Uskonnoista ja eläimistä kiinnostunut Pii, perhe ja eläintarhan amerikkalaisiin eläintarhoihin myydyt eläimet lähtevät seilaamaan Tyynenmeren yli rahtilaiva Tsimtsumilla. Tsimtsumin haaksirikosta selviytyy yksi pelastusvene, jossa alkaa elämän ja kuoleman, uskon ja epätoivon, toivon ja luovuttamisen taistelu, jossa ihminen, eläimet ja ympäröivän luonnon voimat ovat yhtäaikaisesti toistensa vihollisia ja liittolaisia. Pii käy matkallaan läpi äärimmäisen kasvutarinan, jonka aikana myös lukijan epäuskon rajat haastetaan.

Haaksirikkoromaanina Piin elämä asettuu Robinson Crusoen ja Gulliverin retkien välimaastoon. Gulliverin retkien tavoin Piin elämä kommentoi nykyelämän ilmiöitä. Vahvimpana pohdinnan kohteena kirjan alussa on uskon ja tieteen, vaistomaisten tarpeiden ja kulttuurin pintasilauksen (näennäinen) ristiriita, jota Piin elämä Tsimtsumin haaksirikon jälkeen jäsentää monin tavoin tarinan kuluessa. Crusoesta poiketen Piillä vain ei ole saarta, pelkästään pelastusvene ja Perjantainakin häärii Richard Parker, 250-kiloinen bengalintiikeri.

Silminnäkijän ja omakohtaisen kokijan kertomuksesta on kuitenkin kyse: Martel rakentaa tarinaansa uskottavuutta niin reportterimaisen kirjailijakertojan kuin tarinaansa kertovan päähenkilön avulla. Piin elämässä yksinkertainen perusasetelma johtaa juonivetoisuuteen. Onneksi kirjailija luo taidokkaasti hetken ja pienten ihmeiden draamaa. Tarinan filosofiset ulottuvuudet voivat pohdituttaa pitkäänkin lukijaa, joka haluaa kirjailijan hienovaraisiin vihjeisiin tarttua, mutta juonivetoisuus antaa lukijalle vapauden valita seikkailua korostavan luennan. Valinnan vapaus ja lopun käänteet korostavat kirjan teemoja parhaalla mahdollisella tavalla.

Piin elämä on yksi uusintaensikertakirjoistani: siitä tuntuu löytyvän jotain uutta jokaisella lukukerralla. Siitä huolimatta, että poika ja tiikeri vain seilaavat merellä. Vähintään keskikokoinen ihme on se.

***

Tällä kertaa tartuin kirjaan uudelleen Ang Leen joulun alla ensi-iltansa saavan 3D-elokuvan takia. Leffasta promotilaisuudessa näkemäni 12 minuuttia vahvistivat käsitystäni Järki ja tunteet (1995) -ohjaajan Ang Leen nerokkuudesta romaaniadaptaatioiden luojana, sillä kirjan läpitunkeva lämminhenkisyys oli tavoitettu erinomaisesti myös elokuvassa. Samalla ällistyin 3D:n käytöstä. Tekniikka on tässä elokuvassa todellakin valjastettu tarinan ja katsojan palvelukseen. Romaanin merellistä ulottuvuutta visualisoidessaan Ang Lee yhdistää parhaan avaraluontomaisen dokumentaarillisuuden ja Martelin uskomattoman kokemuksellisuuden leffakatsojan kokemuksen korottamiseksi ihailusta ihmeen puolelle.

Piin elämän ensi-ilta Suomessa on 21.12. Toivottavasti maailmanloppu tulee vasta kun olen tämän leffan katsonut. Elokuvan ansiosta Tammi on myös ottamassa lokakuussa pokkaripainoksen suomennoksesta, joten romaanin ehtii saada käsiinsä ja lukea ennen ensi-iltaa.

***

Yann Martel: Piin elämä

suom. Helene Bützow

kansi: Andy Bridge

Tammi, 2003

394 s.

***

Stilli Ang Leen elokuvasta Piin elämä

Visuaalista tunnelmointia Ang Leen elokuvasta Piin elämä. Ensi-ilta 21.12.2012. © Twentieth Century Fox.

Kirjakaksikko: Murha museossa

6 syyskuun, 2012

Nappasin kesällä kirjaston kierrätyshyllystä kaksi suomentamatonta dekkaria, jotka osoittautuivat erinomaisen viihdyttäviksi. Jane Langtonin Murder at the Gardner sijoittuu taidemuseoon, ja kuka nyt ei tykkää dekkareista, joissa tuuletetaan pompööseissä kulisseissa? Lilian Jackson Braunin The Cat Who Talked to Ghosts on puolestaan ties kuinka mones sarjassa, jossa sympaattinen etsivä selvittää mysteerin ydintä kahden siamilaiskissansa avustuksella. Kissojen intuition ja murhamysteerien yhdistelmä ei voi pettää, eihän?

Jane Langtonin jännäridekkari Murder at the Gardner

Jane Langton: Murder at the Gardner. Kansi: Todd Radom/Robert Crawford (Penguin Books, 1989).

Jane Langtonin Murder at the Gardner on perinteinen, taidehistoriapuheeseen taipuvainen jännäridekkari, jossa valokeilan varastaa keskeisin tapahtumapaikka, Isabella Stewart Gardnerin museo Bostonissa. Kirjailija on epäilemättä museon- ja taiteenrakastaja ja -tuntija, sekä tämän nimenomaisen museon ystävä: romaania koristavat kirjailijan luonnokset Gardnerin taideteoksista. Täyteläisen faktapohjan rinnalla fiktio jää usein sivuosaan ja maistuu hiukan väljähtyneeltä. Tästä huolimatta kirjailija onnistuu luomaan yllättävän monitahoisen, miellyttävän kokonaisuuden.

Murder at the Gardner (Penguin Books, 1989) haastaa lukijan uppoutumaan Gardnerin maailmaan. Dekkari ei ala murhatutkimuksena, vaan etsivä Homer Kelly kutsutaan paikalle selvittelemään, kuka sabotoi museon kokoelmaa. Koska Gardnerin perustusasiakirjan mukaan museo on säilytettävä jälkipolville sellaisenaan, tai johtokunnan on hajautettava kokoelma, sabotaaseilla voi olla museon kannalta tuhoisat vaikutukset. Niinpä museon taidekokoelma, johtokunnan ja museoväen arkinen työ ja perustajan kirjeet ja säädökset ovat romaanin salapoliisintyön välineitä.

Työlämäkuvauskeskeisyys on yllättävän raikas veto Agatha Christien kaivauskuvauksia kaiuttaessaankin. Viihdyttävyyttä kannattelee mahtavan ympäristön lisäksi herkullinen ja hauska, joskin jokseenkin kliseinen hahmokaarti. Naishahmot ovat silmiinpistävästi mieshahmoja eläväisempiä, aina museon ajat sitten kuolleesta perustajattaresta konservaattoriin ja tutkimusassistentteihin saakka.

Juonen punojana Langton on selvästi heikoimmillaan: jännite ei tahdo pysyä yllä. Niin rakkaus- kuin murhajuonten oleellisimmat mutkat temmotaan auki siellä täällä parin sivun pätkissä, mikä toisaalta auttaa Langtonia käyttämään hyväkseen museoympäristön ja tapahtumien intuitiivista yhteensovittamattomuutta. Kokonaisuudessaan Murder at the Gardner on erinomaisen viihdyttävä ja lähes väkivallaton dekkari, jossa lukija kokee pääsevänsä katsomaan museon toimintaa sisäpiiriläisen näkökulmasta. Toivottavasti Langtoneita löytyy tulevaisuudessakin.

Lilian Jackson Braunin dekkari The Cat Who Talked to Ghosts

Lilian Jackson Braun: The Cat Who Talked to Ghosts (Jove Books, 1990).

Lilian Jackson Braunin The Cat Who Talked to Ghosts on kirjailijan 11. The Cat Who -dekkarisarjan kirja. Langtonin tapaan Braunin romaani on miellyttävän väkivallaton. Yhtäläisyydet kuitenkin loppuvat siihen. Nimenomaan mieshahmot, ensikädessä viiksekäs amatöörietsivä James Qwilleran, ovat eläväisiä tekijöitä ja kokijoita, naishahmojen jäädessä selvästi sivuhahmoiksi. Jopa kissahahmoihinkin verrattuna. Vaikka tämäkin romaani sijoittuu museoon, kyseessä on pikkukaupungin takamailla sijaitseva maalainen kotiseutumuseo, jota ylläpidetään vapaaehtoisvoimin. Tämä teos antaakin varsin erilaisen kuvan museotyöstä ja -ympäristöstä, vaikka museo onkin keskeinen tapahtumapaikka.

Mysteeri pääsee käyntiin, kun Qwilleranin ystävä ja entinen vuokranantaja, joka toimii kotiseutumuseon johtajana ja asuu museolla, soittaa amatöörietsivän hätiin keskellä yötä. Qwilleran löytää hänet kuolleena ja haistaa palaneen käryä. Parempien ehdokkaiden puutteessa hänet nimitetään virkaatekeväksi johtajaksi ja hän muuttaakin kissoineen museolle. Naapurusto tuntuu olevan täynnä mitä eksentrisempiä paikallisia, joiden yhteydet niin vainajaan kuin kaupunkilaisiinkin selviävät yhä kiihtyvällä tahdilla kirjan loppua kohden.

Pikkukaupunkilaisten sisäpiirien kähmintä ja museon sisäiset järjestelyt limittäytyvät romaanissa toisiinsa orgaanisesti, kuten olettaa sopiikin. Erityisesti pikkukaupunkilaisen mentaliteetin paljastelu tekemisten ja tekemättä jättämisten avulla sujuu kirjailijalta erinomaisen viihdyttävästi. Braun on sujuva murhajuonenpunoja, mutta romanttiset väreilyt tuntuvat pintapuolisilta heitoilta. Myös kissahahmojen osuus kirjassa on merkittävä muutenkin kuin koomisina lisukkeina, mutta niiden toimet eivät kuitenkaan ole epäuskottavia. Ne eivät myöskään ole antropomorfisia tai puhuvia hahmoja, vaan niiden toimet tulkitaan aina ihmishahmojen suulla.

Sarjasta on suomennettu kaksi ensimmäistä -60-luvun lopulla. Näin yhden osan lukeneena tuntuu siltä, että loputkin on ehkä jo nähty, sillä kissakulma ja pikkukaupunkilaisuus tuntuisivat johtavan pikemminkin toisteisuuteen kuin uusiin ahaa-elämyksiin. Mutta jos tilaisuus tulisi vastaan, lukisin varmasti toisenkin: Braunin romaanin lukeminen oli miellyttävää kuin lempparinojatuolissa laiskottelu.

***

Jane Langton: Murder at the Gardner

Kansi: Todd Radom/Robert Crawford

Penguin Books, 1989

347 s.

***

Lilian Jackson Braun: The Cat Who Talked to Ghosts

Kansi: ?

Jove Books, 1990

277 s.

***